sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sokerimunkit

Vappu ja sokerimunkit ovat erottamaton yhdistelmä, siitä siis munkin paistoon.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon kuivahiiva. Lisää munat, sokerit, suola ja kardemumma. Sekoita joukkoon jauhot ja lopuksi sulatettu voi. Anna kohota kaksinkertaiseksi liinan alla (n. 1/2 tuntia).

Ota esille uunipelti ja leivinpaperi. Pyöritä taikinasta pikkupullia, johon teet keskelle reiän. Anna kohota liinan alla vielä n 1/2 tuntia.

Ota esille lautanen, johon tulee sokerit sekä kattila, johon laitat öljyn lämpenemään. Säilytä pullo. Pidä kattilan kansi lähellä siltä varalta, että öljy kuumenee liikaa. Kokeile öljyn lämpöä pienellä taikinan palalla. Mikäli se ruskistuu 1-2 minuutissa, öljy on riittävän kuumaa.

Paista munkit yksi kerrallaan. Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperille. Pyöritä munkit sokerissa.

*Odota kunnes öljy on jäähtynyt. Kaada se takaisin pulloon. Öljyä voi käyttää uudestaan paistamiseen tai hävitä sekajätteen joukossa.

Aineet:

2 pss kuivahiivaa
5 dl maitoa
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
16 dl vehnäjauhoja
150 g voi

Paistamiseen
1 l rypsiöljyä

Pinnalle 
hienoa sokeria

1. Asettele ainekset valmiiksi 

2. Sekoita  munat, sokerit, suola, kardemumma sekä jauhot. Lisää lopuksi voi.

3. Pyöritä taikinasta pikku pullia, joihin teet reiän keskelle. 

4. Aseta sokerilautanen lähelle ja laita öljy lämpenemään.

5. Paista 1-2 minuuttia per puoli.

6. Asettele lautaselle ja nauti :oP


http://www.valio.fi/reseptit/munkit/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti