maanantai 27. tammikuuta 2014

Kotona tehdyt tortillat 6 kpl

Sekoita ja vaivaa pohjan ainekset taikinaksi. Jauhota alusta ja pyöritä taikinasta tanko. Jaa tanko kuuteen osaan ja pyöritä näistä pallot.

Paista tällä välin jauheliha. Lisää pannulle hieman oliiviöljyä ja lisää jauheliha. Purista valkosipuli ja lisää loput mausteet. Ruskista jauheliha. Pienennä levyn tehoja melkein puoleen. Pilko tomaatti ja raasta lopuksi juustoa päälle. Laita erilliseen kulhoon.

Kauli palloista pyöreitä levyjä ja siirrä lastan avulla pannulle. Paista pienen hetken. Täytä ja nauti :oP

Pohja:
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä

Jauhelihatäyte:
1 rkl oliiviöljyä
400g jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1/2 tl herbamarea
1/2 tl mustapippuria
3 tl chiliä
3 tl red currya
1 kpl tomaattia
50g juustoraastetta

Salaatti
100g jäävuorisalaattia
50g kurkkua
feta juustoa
salaatinkastiketta

1. Ota ainekset esiin

2. Sekoita ja vaivaa pohjan ainekset taikinaksi. 

3. Jauhota alusta ja pyöritä taikinasta tanko. 

4. Jaa tanko kuuteen osaan ja pyöritä näistä pallot. 

5. Paista tällä välin jauheliha. Lisää mausteet, tomaatti ja juustoraaste.

6. Kauli palloista pyöreitä levyjä ja siirrä lastan avulla pannulle.

7. Paista hetken molemmilta puolilta

8. Asettele tarjolle... 

9. ...ja nauti :oP



Alkuperäinen resepti:

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kananmuna muffinssit mikrossa

Jep.. Kananmunaa mikrossa :oD Tästä piristys aamupalapöytään. Aineksista tulee noin 8 kpl muffinsseja.

Vatkaa kananmunat rikki kulhossa, lisää maito, suola/herbamare ja valkopippuri. Asettele lautaselle tasaisesti muutama muffinsivuoka. Lisää muffinssivuokaan pari revittyä palaa kinkkua. Kaada kananmunamaito vuokiin. Ripottele päälle juustoraaste ja pizzamauste. Lämmitä mikrossa noin 2,5-3 minuuttia. Älä avaa mikron ovea ihan heti, jotta muffinssit eivät ihan täysin lässähdä.

Ainekset:
3 kpl kananmunia
0,5 dl maitoa
1/2 tl suolaa/Herbamarea
1/2 tl valkopippuria
3 viipaletta kinkkua
0,5 dl juustoraastetta
1tl pizzamaustetta

1. Vatkaa kananmunat rikki kulhossa, lisää maito, suola/herbamare ja valkopippuri. 

2. Asettele lautaselle tasaisesti muutama muffinsivuoka. Lisää muffinssivuokaan pari revittyä palaa kinkkua. Kaada kananmunamaito vuokiin. Ripottele päälle juustoraaste ja pizzamauste.
  

3. Lämmitä mikrossa noin 2,5-3 minuuttia ja nauti :oP

torstai 23. tammikuuta 2014

Minipitsat (hiivaton)

Ohessa ohje hiivattomien minipitsojen tekemiseen. Eräänä iltana, kun teki mieli jotain muuta kuin leipää, eikä kaapista löytynyt hiivan muruakaan piti kehittää jotain.

Laita uuni lämpenemään 200'c-asteeseen ja laita yksi uunipelti uuniin. Lämmin uunipelti saa aikaan paremman pohjan. Sekoita jauhot, jauheet, mausteet ja suola keskenään. Lisää muovikulhoon vesi ja hiljalleen kuivat aineet. Lisää vielä oliiviöljy. Pyöritä taikinasta pyöreät pizzapohjat leivinpaperille. Lisää haluamasi täytteet ja laita uuniin noin 10 minuutiksi tai kunnes juusto on kullan ruskeaa. Asettele lautaselle ja nauti :oP


Ainekset:

pohja:
1 dl ruisjauhoja
2 dl täysjyvä vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl tinjamia
1/2 tl basilikaa
1/2 tl suolaa
1 dl vettä (kädenlämpöistä)
1 rkl oliiviöljyä

täyte esimerkki:
5 viipaletta metvurstia
1/2 tomaatti
3 pepperonia
1 dl juustoraastetta
1 tl pizzamaustetta

1. Sekoita ensin kuivat aineet erilliseen kippoon ja lisää sitten hiljalleen veteen. Lopuksi sitten vielä öljy

2. Levitä leivinpaperille hieman jauhoja ja puolita taikina. Painele pieniä pitsapohjia.

3. Lisää haluamasi täytteet ja paista 200'c asteessa noin 10 minuuttia

4. Asettele lautaselle ja nauti :oP

tiistai 7. tammikuuta 2014

Pitaleipä villisialla

Leikkaa villisian fileestä kalvot ja läski pois. Asettele folioon, sirottele hieman suolaa ja kaada päälle 2 rkl oliiviöljyä. Hiero pintaan murennettu lihaliemikuutio. Laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja anna olla uunissa 100'c asteessa kunnes paistomittari näyttää 85'c (noin pari tuntia)

Tässä välissä on hyvä vaivata pitaleivän taikina. Ota esiin uunipelti ja siihen leivinpaperi valmiiksi. Lisää kulhoon kädenlämpöistä vettä noin 3 dl. Sirottele kuivahiiva, sokeri ja suola. Lisää jauhoja pikkuhiljaa noin 6 dl. Sekoita öljy mukaan taikinaan ja loput jauhot. Pyöritä taikinasta pallot ja levitä ne pellille ohuiksi ympyröiksi.

Laita pannu lämpenemään liedelle. Nosta liha uunista ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Laita uuni lämpenemään 250'c asteeseen pitaleipiä varten. Levitä lihat pannulle ja mausta cayanne- ja valkopippurilla sekä herbamare yrttisekoituksella. Kääntele hieman, jotta lihat ruskistuvat.

Paista pitaleipiä 250'c asteessa 5 minuuttia. Leikkaa leivistä auki, täytä ja nauti :oP

Paistiviipaleet:
1/2 kg villisianfilettä.
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 kpl lihaliemikuutio

1 tl voita
1 tl cayanne-pippuria
1 tl valkopippuria
1 tl herbamare

Pitaleipä:
3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä.

Salaatti:
Frisee salaattia
Suolakurkkua
Tomaattia
Salaattikastiketta


1. Laita filee folioon ja lisää suola, öljy sekä lihaliemikuutio. Laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja 100'c asteiseen uuniin. Vaivaa tällävälin pitaleipä taikina valmiiksi.

2. Kun paistomittari näyttää 85'c, ota liha pois uunista ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Laita uuni lämpenemään 250'c-asteeseen.

3. Ruskista lihaviipaleet voissa pannulla. Lisää cayanne ja valkopippuri sekä herbamare yrttiseos.

4. Paista pitaleipiä 250'c-asteessa viisi minuuttia.

5. Leikkaa leipä auki, lisää liha sekä salaatti ja nauti :oP


Linkki Pitaleivän reseptiin:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/2177/Pitaleip%C3%A4,%20itseleivottu/

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Mac & cheese spagettista sekä liekkisiivet.

Viimeisinä päivinä mökillä piti taas tehdä rippeistä herkkuja ja minkä makuista siitä tulikaan. Tämä mac & cheese kelpaa ruuaksi sellaisenaan, mutta lisäisin tuohon kylkeen vielä vähän liekkisiipiä. Koko jutun tekemiseen menee noin tunti ja ruokaa riittää kahdelle tai kolmelle.

Laita uuni lämpenemään 225'c asteeseen. Kanat kannattaa kipata keraamiseen uunivuokaan odottelemaan. Keitä spagetteja n. 150g kuivapainosta.  Spagetit kannattaa katkoa viiteen osaan, jotta ne on helpommat sekoittaa vuokaan.

Laita toiseen uunivuokaan leivinpaperia, jotta puhdistaminen on helpompaa. Pilko yksi tomaatti ja laita vuokaan. Nypi sinihomejuustosta paloja ja lisää ne tomaatin sekaan. Sirota päälle vielä suolaa ja pippuria. Purista mukaan vielä yksi valkosipulin kynsi.

Kun uuni on lämmin, laita kanat uuniin (niiden pitää paistua puoli tuntia). Tarkista, onko pasta Al Dente (ite joko maistelen tai heitän yhden spagetin seinään. Se jää kaakeliin kiinni, kun on valmis). Kaada vesi pois kattilasta ja pasta uunivuokaan tomaatin ja sinihomeenjuuston sekaan. Sekoita hyvin ja raasta päälle Gouda juustoa niin, että juustoraastetta on kaikkialla pastan päällä. Laita uuniin 10-15 minuutiksi tai kunnes juusto on sulannut kullan keltaiseksi. Asettele lautaselle ja nauti :oP

750g liekkisiipiä
150g spagetti
1 kpl tomaatti
20g Regina blue sinihomejuustoa
1 kpl valkosipulinkynsi
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
Goudaa

1. Asettele uunivuokaan leivinpaperia pohjalle ja päälle sekoitettuna spagettia, tomaattia, sinihomejuustoa, suolaa ja pippuria sekä päälle goudaa raastettuna. Uuniin 225'c astetta 10-15 minuuttia.

2. Asettele mac & cheese lautaselle sekä liekkisiivet reunalle ja nauti :oP