maanantai 27. huhtikuuta 2015

Hevospihvit ja parsaa

Piti tehdä palapaistia, mutta liha näytti sen verran hyvältä, että piti pari pihviä paistaa ensin.

Asettele kaikki tarvittavat ainekset esille. Leikkaa kalvot pois pihveistä ja tee 1,5 cm paksuisia pihvejä. Tee marinadi sopivaan vuokaan valmiiksi ja asettele pihvit käännellen marinoitumaan. Laita vesi kiehumaan perunoita ja parsaa varten sekä pata uuniin pihvejä varten. Tässä välissä on hyvä tehdä salaatti valmiiksi.

Aseta pannu lämpenemään ja perunat kiehumaan. Kun perunat ovat kiehuneet 4 minuuttia, lisää pannulle voi ja laita pihvit paistumaan. Paista pihvejä 3 minuuttia per puoli. Kun käännät pihvit ensimmäisen kerran, laita parsat kiehumaan. Purista sitruunanmehu keitinveteen. Kun pihvit on paistettu molemmin puolin laita ne lämpimään pataan ja uuniin. 

Aloita kastikkeen teko lisäämäällä kerma ja vasikanfondi pannuun jossa pihvit paistettiin. Lisää vielä suola ja mustapippuri. Kun maku on kohdallaan lisää vehnäjauhot siivilän läpi.

Asettele tarjolle ja nauti :oP

Ainekset:

400g hevosen paistia
200g perunoita
1 nippu tuoretta parsaa
1/4 sitruunaa
1/4 mustapekka-juustoa
1/4 salaatti
100g kurkkua
1/4 paprikaa
10 luumutomaattia

Marinadi lihalle:
3 - 4 valkosipulinkynttä murskattuna
½ dl extravirgin-oliiviöljyä
1 rkl suolaa
1 rkl mustapippuria

Pippurikastike:
2 dl kuohukermaa
3 rkl vasikkafondia
1 tl suolaa
1 rkl mustapippurirouhetta
1 rkl vehnäjauhoja

1. Asettele kaikki tarvittavat ainekset esille.

2. Leikkaa kalvot pois pihveistä ja tee 1,5 cm paksuisia pihvejä. Tee marinadi sopivaan vuokaan valmiiksi ja asettele pihvit käännellen marinoitumaan. Laita vesi kiehumaan perunoita ja parsaa varten sekä pata uuniin pihvejä varten. Tässä välissä on hyvä tehdä salaatti valmiiksi.

3. Aseta pannu lämpenemään ja perunat kiehumaan. Kun perunat ovat kiehuneet 4 minuuttia, lisää pannulle voi ja laita pihvit paistumaan. Paista pihvejä 3 minuuttia per puoli. Kun käännät pihvit ensimmäisen kerran, laita parsat kiehumaan. Purista sitruunanmehu keitinveteen. Kun pihvit on paistettu molemmin puolin laita ne lämpimään pataan ja uuniin. 

4. Aloita kastikkeen teko lisäämäällä kerma ja vasikanfondi pannuun jossa pihvit paistettiin. Lisää vielä suola ja mustapippuri. Kun maku on kohdallaan lisää vehnäjauhot siivilän läpi.

5. Asettele tarjolle ja nauti :oP




http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/28/resepti-hevosenfilee-klassisella-pippurikastikkeella