tiistai 19. tammikuuta 2016

Naudanlihasuikale kastike






Paluu todella perusreseptien äärelle. Aloita lisäämällä pannulle voi ja naudanlihasuikaleet. Sekoita vehnäjauhot 2 dl kylmään veteen, jotta ei muodostu paakkuja. Lisää vielä loput 3 dl vettä. Paista hetki hillosipuleja, jonka jälkeen lisää vehnäjauhovesi. Lisää lihaliemikuutio ja mausteet pannulle. Pienennä levyn tehoa ja anna kastikkeen hautua. 

Laita tässä vaiheessa vesi kiehumaan riisille. Lisää riisit kattilaan ja keitä 10 minuuttia. Asettele tarjolle ja nauti :oP


Ainekset:
300g naudanlihasuikaleita
12 kpl hillosipulia
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
1 kpl lihaliemikuutio
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl viherpippuria
1/4 tl suolaa

1. Aloita lisäämällä pannulle voi ja naudanlihasuikaleet. Paista ruskeiksi noin 15 minuuttia

2. Sekoita vehnäjauhot 2 dl kylmään veteen, jotta ei muodostu paakkuja. Lisää vielä loput 3 dl vettä.

3. Paista hetki hillosipuleja, jonka jälkeen lisää vehnäjauhovesi. 

4. Lisää lihaliemikuutio ja mausteet pannulle. Pienennä levyn tehoa ja anna kastikkeen hautua. Laita tässä vaiheessa vesi kiehumaan riisille. Lisää riisit kattilaan.  

5. Keitä riisejä 10 minuuttia. Asettele tarjolle ja nauti :oP



Alk.per resepti:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/44657/Naudanliha%20kastike/

perjantai 15. tammikuuta 2016

Kanawokki


Jääkaapissa oli jäljellä eilinen spaghetti ja yksi kanan koipi. Eivät nämä yhdessä hassummalta maistu, mutta näin wokkailessa sai ateriaan hieman enemmän potkua. Vaihekuvia ei tästä kokkailusta juuri kertynyt, sillä ohje on kovin suoraviivainen.

Aloita pilkkomalla kesäkurpitsa, paprikat sekä pavut. Lisää wokkipannuun hieman öljyä. Mikäli sinulla ei ole spaghettia valmiina, niin laita tässä vaiheessa kiehumaan. Lisää kasvikset pannulle ja paista 5 minuuttia. Revi tässä vaiheessa kanasta suikaleita. Lisää kanat ja hillosipulit sekä puristettu valkosipuli pannulle. Paista toiset 5 minuuttia. Lisää valkopippuri, suola ja Soy & Sweet chili kastike.  Anna hautua 5 minuuttia. Asettele tarjolle ja nauti :oP

Ainekset:
1 kpl kanan koipi-reisi valmistettuna
300g spaghettia (valmiina)

1/2 kesäkurpitsa
1/2 keltainen paprika
1/2 vihreä paprika
100g ohuita vihreitä papuja (pakasteesta)
15 kpl hillosipulia
2 kpl valkosipulin kynttä
1 tl valkopippuria
1 tl suolaa
150 g Soy & Sweet chili-kastiketta

Aloita pilkkomalla kesäkurpitsa, paprikat sekä pavut. Lisää wokkipannuun hieman öljyä. Mikäli sinulla ei ole spaghettia valmiina, niin laita tässä vaiheessa kiehumaan. Lisää kasvikset pannulle ja paista 5 minuuttia. Revi tässä vaiheessa kanasta suikaleita. Lisää kanat ja hillosipulit sekä puristettu valkosipuli pannulle. Paista toiset 5 minuuttia. 

Lisää valkopippuri, suola ja Soy & Sweet chili kastike.  Anna hautua 5 minuuttia. 

Asettele tarjolle ja nauti :oP